Vaihtovuosi avartaa ja kasvattaa

Inspiroiduin kirjoittamaan tästä Helsingin Sanomien artikkelista, jossa haastateltiin korkeakoululaisia vaihdossa. Olen ala-asteen lopusta asti ollut kiinnstunut vaihto-oppilas asioista, kun yksi aikuinen tuli kertomaan luokalleni vaihto-oppilas vuodestaan joskus nuorena. Yläasteella innostuin lisää, kun yksi lukiolainen kertoi koko vuodestaan jenkeissä. Mietin oppitunnin jälkeen vaihto-oppilas vuotta jossain kaukana suomesta. Se kuulosti niin mahtavalta. En kuitenkaan ikinä tosissaan halunnut toteuttaa ajatuksiani, mutta leikittelin välillä ja vielä nykyäänkin, millaista olisi viettää vuosi jossain aivan toisessa kulttuurissa ja vieraiden ihmisten keskellä. Näen vaihto-oppilas vuoden todella positiivisena juttuna. Kun olen kuullut ja lukenut, monet ovat sanoneet monista huonoista puolista huolimatta sen olleen yksi parhaita kokemuksia. Varsinkin lukioiässä se on todella kasvattava, opettavainen ja itsenäistävä kokemus. Artikkelissa puhuttiin korkeakoululaisten vaihtovuodesta ja vaihtoon lähteneet kertovat vinkkejä, miten saada eniten irti vuodesta ulkomailla. Jutussa haastatellut sanovat elämän ulkomailla olevan avartavaa ja opettavaista. He kannustavat tutustumaan ihmisiin ja harjoittelemaan kieltä. Opiskelijat kertovat, että joillain vuokra on kallis, koulumatkat pitkiä tai saattaa kokea aluksi kulttuurishokin. Nämä ovat kuitenkin aivan pikkujuttuja ja vaihovuosi on varmasti antoisa kokemus.

Uuvuttava urheilulukio

Helsingin Sanomissa julkaistu artikkeli kertoo monen urheilulukiolaisen jaksamisen olevan vaakalaudalla. Vaatimustaso on korkea kun urheilu ja opiskeleminen on yhdistetty. Ei osata sanoa kuitenkaan juuri tarkkaaan, mikä lukiolaiset uuvuttaa, se on yksilöllistä. Jutussa nostettiin yhdeksi ongelmaksi aikapula. Uskon tämän olevan oikasti ongelma. Tavallisessakin lukiossa saa miettiä, miten käyttää aikansa. Ehkä urheilulukiolaisille täytyisi tarjota enemmän hepotusta, esim. jättää 75 kurssista jotain pois (vaikka ehkä he jo tekevät näin, en selvittänyt asiaa nyt sen tarkemmin), tai tarjota enemmän tukea. Jotain muutosta täytyisi jossain tapahtua, sillä uupumisoireita oli hirvittävän suurella määrällä. Jos opiskelija ei saa missään vaiheessa levähtää, tapahtuu ennenpitkää romahdus ja urheilulukio ei tuota enää iloa, vaan on raskas taakka. Uupumisoireita havaittiin tutkimuksessa jo syksyllä, peräti ensimmäisellä viikolla. Ei ole vaikea arvata, että oireet vain pahenivat kevääseen mennessä. Jotkut tulivat lukioon myös valmiiksi epämotivoituneina opiskeluun ja urheiluun, esim. yhteisöön kuulumisen vuoksi. Ymmärrän tätä, mielestäni tämä ei tavallaan ole väärin, mutta silloin opiskelussa voi käydä huonosti.

Temperamentti ja sosiaalisuus

Nykyään tuntuu, että jos haluaa pärjätä koulussa, työelämässä ja ihmissuhteissa loistavasti, täytyy olla sosiaalinen ja ulospäin suuntautunut, omata erinomaiset sosiaaliset taidot ja tietynlainen temperamentti. Mielestäni asia ei ole niin, tai ainakaan saisi olla. Sosiaalisuus, sosiaaliset taidot ja temperamentti ovat ihmisellä täysin yksilöllisiä, eikä ainakaan temperamenttia ja sosiaalisuutta opita, vaan se kehittyy luonnostaan.

Koulussa arvosanat saattavat vääristyä, kun temperamentti sekoitetaan koulussa pärjäämiseen. Jotkut ovatkin ehdottaneet, että kouluissa annettaisiin kaksi arvosanaa, toinen osaamisesta ja toinen käytöksestä. Mielestäni se on kiinnostava idea. Olen ehkä itse huomannut kouluarvosanojen vääristymistä, kun koulussa on ollut oppilaita, jotka osaisivat ja pärjäisivät erinomaisesti, mutta heidän temperamenttinsa tavallaan mukamas "estää" saada hyviä numeroita ja tunnustusta työstä.

Sosiaalisuus ja sosiaaliset taidot tuntuu mielestäni hieman yliarvostetulta, sillä se on jokaisella niin yksilöllinen asia. On epäreilua, että sellaiset ihmiset esim. tienaavat enemmän, kuin epäsosiaaliset ja vähän ujommat. En kuitenkaan osaa nyt itse keksiä keinoa, millä tilannetta lähdettäisiin korjaamaan. Toivon kuitenkin, että tulevaisuudessa tässä asiassa oltaisiin tasa-arvoisempia. Olen myös ehkä huomannut koulussa, että niillä, jotka olivat ulospäinsuuntautuneisimpia ja omasivat loistavat sosiaaliset taidot, oli paljon kavereita, hyvä suhde opettajiin jne. Toisaalta tämä varmaan onkin aika ilmeistä, sillä tällaisten ihmisten kanssa on ehkä paljon helpompi tulla juttuun.

Kumpparityttö

Luin Paula Takion kirjoittaman kolumnin Kumpparitytön, jossa hän muistelee vuosien takaa nuoruudestaan hyljeksittyä tyttöä ja sitä, ettei ollut riittävän rohkea auttaakseen. Kolmenkymmenen vuoden jälkeen hän muistaa tämän yhä edelleen.
Tarina oli herättävä ja havahduttava muistutus kuinka vahingollista kiusaaminen ja syrjiminen on, kuinka valtava vaikutus sillä on.
Kouluissa jonkun oppilaan kiusaamiseen eniten voivat vaikuttaa muut oppilaat itse. He voivat vaikuttaa siihen, miten suhtautuvat tilanteeseen ja käyttäytyvät. Jos jotakuta syrjitään ja kiusataan ja edes muutama päättää muuttaa asennettaan ja haluaa auttaa, pistää stopin kiusaamiselle, voi silläkin olla jo vaikutusta. Jo muutaman ihmisen nouseminen pois hiljaisen hyväksymisen kelkasta saattaa antaa esimerkkiä muille. Uskon, että ihmiset näkevät että jotakuta kiusataan tai joku on syrjäytetty, mutta usein pelko itsekin kiusatuksi joutumisesta tai jostain muusta kuitenkin estää auttamasta.
Kiusaaminen jättää syvät jäljet kiusattuun ja vaikuttaa todennäköisesti hänen koko loppuelämäänsä. Ihmisten täytyisi muistaa kunnioittaa toisiaan erilaisuuksistamme huolimatta.

Työllistymisen vaikeus

Luin Ilta-Sanomien sivuilta aika vanhan uutisen (vuodelta 2014), mutta ajettelin että ehkä se ei haittaa siihen kommentoimista. Uutisessa puhutaan vuoden 2011 tutkimuksen tuloksista, millä aloilla on vaikeinta työllistyä. Uutiseen on rajattu ammatillisen ja ammattikorkeakulun tutkinnon suorittaneiden työttömyyden prosentit ja pahimmillaan kolmasosa tutkinnon suorittaneista on työttöminä. Erityisesti taide ja luovilla aloilla on tutkimuksen mukaan työttömyyttä, mikä on harmillista, sillä moni on kiinnostunut niistä aloista. Mielestäni ei kannata kuitenkaan välttämättä hylätä opiskelusuunnitelmaansa, vaikka alan työllistyminen olisi huono, sillä koulutuksesta valmistuessa asiat ovat voineet muuttua ja työllistyminen parempaa. Tämäkin tutkimu oli tosiaankin jo viisi vuotta vanha ja työllistyminen kyseisillä aloilla ehkä vähän muuttunut. Jos en joskus vuosien päästä valmistuessani koulutuksestani, mitä sitten olen lähtenytkään opisekelemaan, saisi millään töitä, todennäköisesti jatkaisin opiskelua. Ehkä sitten jollain aivan eri alalla, mistä saisin todennäköisemmin töitä. Tällä hetkellähän suomessa on yleisesti muutenkin hieman heikko työllistymistilanne, mutta toivotaan että se tulevaisuudessa lähtisi helpottamaan.

Miellekartat

Tällä viikolla tunnilla käsiteltiin miellekarttoja; niiden hyötyjä ja miten niitä tulee oikein käyttää. Miellekartoista on paljon hyötyä, kun täytyy muistella isoja kokonaisuuksia. Miellekartoista täytyy siis tehdä riittävän yksinkertaisia ja pyrkiä käyttämään mielellään vain yhtä sanaa kuvailemaan muistettavaa asiaa. Näin miellekartat on helppo muistaa. Itse en ole käyttänyt miellekarttoja opiskeluissani, paitsi joskus kun on varta vasten käsketty tekemään se. En ole oikeastaan ajatellutkaan, kuinka paljon hyötyä niistä voisi olla. Ainakin kokeessa voisin jäsennellä sen avulla ajatuksiani, täytyy varmaan jossain seuraavassa kokeessa kokeilla.

Miellekarttoja voi käyttää myös silloin, kun jokin asia on hankala ymmärtää tai se ei vain aukea ensimmäisellä tai toisellakaan lukukerralla. Silloin luettua kokonaisuutta on hyvä vain lähteä purkamaan paperille ja voi käydä niin, että hetken päästä asiassa ei olekaan enää mitään epäselvää.

Miellekartat eivät siis ole ollenkaan turha juttu. En usko, että tulen edelleenkään tulevaisuudessa niitä paljoa käyttämään, mutta ne ovat silti oiva oppimisen keino.

Luin tämän Helsingin Sanomien Marja Salmelan kirjoittaman artikkelin ja ajattelin kirjoittaa ajatuksiani siitä. Elämästä lukion jälkeen voi tulla haastavaa, kun jatko-opinnot on aika aloittaa ja lähteä mahdollisesti uudelle paikkakunnalle opiskelujen perässä. Opiskelu ammattikoulussa, ammattikorkeassa ja yliopistossa ovat paljon halvempia, kuin lukio-opinnot, jossa pitää ostaa kaikki välineet itse. Yliopistossa kirjat lainataan kirjastosta ja ammattikorkeassa ei osteta ollenkaan niin paljon kirjoja, kuin lukiossa, jossa joka kurssille tarvitaan uusi. Jatko-opinnoissa maksaa eläminen. Sen lisäksi, että asuntojen vuokrat ovat satoja euroja, täytyy rahaa saada revittyä jostain muihin kuluihin. Mistä siten? Hyvä kysymys.

 Tuilla saa hädin tuskin maksettua elämistään, etenkin Etelä-Suomessa on kalliit hinnat. Helsinki on suomen kallein opiskelukaupunki ja etenkin yksityiseltä hankittu vuokra-asunto yksiö siellä maksaa todella paljon. Pohjois-Suomessa saattaa pärjätä hieman paremmin, mutta eivät hinnat sielläkään halpoja ole. Soluasunnot ovatkin hyvin käytetty asumisen muoto opiskelijoiden keskuudessa. Vuokrien hinnat ovat silti nousseet kaksituhatta luvun aikana ja varmaan nousussa edelleen. Opiskelijoiden on oikeastaan pakko hankkia töitä, mutta ottaen huomioon nykyiset ajat, se voi olla hyvin vaikeaa. Toinen vaihtoehto on opintolaina, jota monet myös ottavat. Luulen, että kyllä elämiseen ja asumiseen löytyy silti aina jokin ratkaisu, vaikka sitten menemällä hieman oman mukavuusalueen ulkopuolelle.